Eero Miettinen (s. 1954) on suomalainen teollinen muotoilija ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun professori.
Miettinen kirjoitti ylioppilaaksi Apollon lukiosta Helsingissä vuonna 1973 ja valmistui teolliseksi muotoilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1980. Hän työskenteli 1979–1984 teollisena muotoilijana Oy Sisu-Auto Ab:ssä, jossa hän suunnitteli terminaalitraktoreita ja kuorma-autoja. Oy Saab-Valmet Ab:n muotoilupäällikkönä toimiessaan 1985–1998 Miettinen vastasi muun muassa avoautojen konsepti- ja vuosimallimuotoilusta. Nokian muotoilujohtajana Miettinen toimi 1998 –2009, minkä jälkeen hän on toiminut Suomen Muototoimisto Oy:n toimitusjohtajana.
Eero Miettinen on opettanut muotoilua Taideteollisessa korkeakoulussa 1980–2009 ja Teknillisessä korkeakoulussa 1995–2009. Miettinen toimii professorina Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa ja Lahden Muotoiluinstituutissa. Hän on opettanut ja luennoinut myös lukuisissa muiden maiden yliopistoissa.
Miettinen nimettiin vuoden teolliseksi muotoilijaksi 1994 ja Kaj Franck -palkinnon saajaksi 2001. Vuonna 2008 hänet nimitettiin Teknillisen korkeakoulun tekniikan kunniatohtoriksi.
[fi]