Knös, Thekla (1815 - 1880) [sv]

Thekla Levinia Andrietta Knös (17 July 1815, Uppsala – 10 March 1880, Växjö), was a Swedish writer, poet and translator.

Thekla Levinia Andrietta Knös (17. kesäkuuta 1815 Uppsala, Ruotsi – 10. maaliskuuta 1880 Växjö, Ruotsi) oli ruotsalainen kirjailija, virsirunoilija ja kääntäjä.

Thekla Knösin isä oli Gustaf Knös, pappi ja itämaisten kielten professori, ja äiti oli Alida Knös, o.s. Olbers.

Knösin kirjalliset ihanteet muotoutuivat Uppsalan kirjallisissa salongeissa, joissa olivat mukana muun muassa P. D. A. Atterbom, Erik Gustaf Geijer ja Malla Silfverstolpe. Joskin suunta oli ajan romanttisia virtauksia vastaan kohti realismia. Kun äiti ja tytär isän kuoleman jälkeen ajautuivat puutteeseen, kaikki keinot elannon hankkimiseksi olivat hyödyksi. Englannin-, ranskan- ja saksantaitoinen Knös aloitti kirjailijantyönsä ohella kääntäjänuran, joka tuotti pääosan tuloista. Lisäksi hän antoi kieltenopetusta.

Knösin ilmaisumuodoksi tuli runous, ja hän sai 1851 runosikermästään "Ragnar Lodbrok" Ruotsin akatemian suuren palkinnon, toistaiseksi ainoana naisena. Kohua herätti, että samalla kertaa hän sai pienen palkinnon runoista ”Smärre skaldestycken”. Hänen ensimmäinen proosateoksensa oli Elfvornas qvällar (1851). Tässä avainromaanissa hän käsitteli Uppsalan salonkikulttuuria.

Knösin ensimmäinen käännöstyö oli Charles Dickensin Syrsan vid spiseln (1847), ja sen julkaisi C. A. Bagge. Yhteistyö Baggen kustannustalon kanssa jatkui sitten usean teoksen verran. Hän käänsi myös jatkokertomuksia Svenska Dagbladetille. Sen jälkeen hän työskenteli muille kustantamoille. Hänen päälajinsa oli runous, mutta hän käänsi myös proosaa ja näytelmiä ja yhden oopperalibreton. Käännökset julkaistiin alkuun nimettöminä, kuten silloin oli tapana, joten tiedot niistä perustuvat hänen kirjeenvaihtoonsa ja päiväkirjoihinsa. Akatemian palkinto teki hänen nimestään niin tunnetun, että se alettiin liittää käännöksiin.

Knösin omia runoja on käännetty saksaksi. Näytelmät ja oopperalibretto ovat tilaustöitä. Tuotteliaisuus väheni, kun kirjoituskäsi kipeytyi niin että hän sai kirjoituskiellon. Lisäksi vuonna 1855 tapahtunut äidin kuolema ja sen aiheuttama masennus vaikuttivat niin, että vasta kymmenen vuoden kuluttua hän pääsi taas työn makuun.

Toisin kuin siihen aikaan oli yleisenä tapana, hän säilytti kunnioituksesta kirjoittajaa kohtaan nimet ja tapahtumaympäristöt alkuperäisinä. Hän keskusteli asiasta eri tavoin ajattelevien kollegoidensa kanssa kirjeenvaihdossa.

Knös sai aikanaan arvostusta, mutta Henrik Schüttistä alkaen hän on painunut unohduksiin.