Slaget vid Lützen (1632) [sv]

The Battle of Lützen, fought on 6 November 1632, is considered one of the most important battles of the Thirty Years' War. Led by the Swedish king Gustavus Adolphus, an Allied army primarily composed of troops from Sweden, Saxony, and Hesse-Kassel, narrowly defeated an Imperial force under Albrecht von Wallenstein. Both sides suffered heavy casualties, with Gustavus himself among the dead.

Wallenstein had deployed his men in defensive positions, and the battle began with a series of frontal attacks by the Allied infantry. These nearly succeeded in breaking through before being repulsed with severe losses by Imperial cavalry under Pappenheim. Gustavus was killed as they fell back, but re-formed by his subordinates, his infantry overran the Imperial centre just before nightfall, supported by close range artillery fire. Wallenstein withdrew his remaining troops in good order, but was forced to abandon his wounded, many of his guns, and most of his supply train.

Despite the loss of their king, the Swedes continued the war under the direction of Axel Oxenstierna. Backed by French subsidies, in April 1633 Sweden formed the Heilbronn League with their German allies, and shortly afterwards defeated an Imperial army at Oldendorf. In February 1634, rumours that Wallenstein was about to change sides resulted in his assassination by Imperial agents.

Lützeni lahing peeti 16. novembril 1632 (ukj) Saksa-Rooma riigi ja Katoliikliku Liiga ning protestantliku Rootsi ja Saksimaa ühendvägede vahel Kolmekümneaastase sõja raames Põhja-Saksamaal Leipzigi linnast 20 kilomeetrit edelas Lützeni küla lähistel. Seda peetakse sõja üheks olulisemaiks lahinguks.

Rootsil Kuningriigile oli lahing Pyrhhose võit: katoliiklaste pealetung Saksimaal löödi tagasi, kuid kaotati ligi 6000 meest ja lahingus langes protestantlike vägede ülemjuhataja Rootsi kuningas Gustav II Adolf. Saksa-Rooma riik kaotas lahingus umbes 5000 meest, välimarssal krahv Gottfried Heinrich zu Pappenheim sai lahingus raskelt haavata ja suri järgmisel päeval.

Lützenin taistelu käytiin kolmikymmenvuotisessa sodassa juliaanisen kalenterin mukaan 6. marraskuuta 1632 (gregoriaanisen kalenterin mukaan 16.11.). Se oli yksi sodan ratkaisutaisteluista. Taistelussa protestanttisen Ruotsin armeija liittolaisineen hyökkäsi katolisen Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan armeijan kimppuun. Lützenin taisteluun osallistui noin 700 suomalaista, jotka muodostivat noin 4 prosenttia Ruotsin armeijan vahvuudesta.

Taistelun loppuvaiheessa Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf kaatui, mutta keisarillinen armeija perääntyi Wallensteinin johdolla Leipzigiin. Vaikka Ruotsi saavutti strategisen voiton, kuninkaan kaaduttua se perääntyi nopeasti useimmilta Saksasta valloittamiltaan alueilta.

Slaget vid Lützen den 6 november 1632 (enligt den julianska kalendern; 16 november 1632 enligt den gregorianska kalendern) var ett av de största fältslagen under det trettioåriga kriget. Striden stod nära byn Lützen, sydväst om Leipzig, i Sachsen mellan en svensk-protestantisk armé under befäl av kung Gustav II Adolf och en katolsk-kejserlig armé under befäl av fältmarskalk Albrecht von Wallenstein.

Slaget slutade med en pyrrhusseger för svenskarna. Omkring 10 000 soldater stupade på slagfältet, inklusive den kejserlige generalen Gottfried zu Pappenheim och kung Gustav II Adolf. Kungens död innebar en försvagning av den svensk-protestantiska positionen i kriget till förmån för den kejserliga armén. Hertig Bernhard av Sachsen-Weimar, som hade övertagit ledningen under slaget, förblev befälhavare för de svensk-protestantiska trupperna.