Svedberg, Theodor (1884 - 1971)

Theodor Svedberg (30 August 1884 – 25 February 1971; also known as The Svedberg) was a Swedish chemist and Nobel laureate for his research on colloids and proteins using the ultracentrifuge. Svedberg was active at Uppsala University from the mid-1900s to late 1940s. While at Uppsala, Svedberg started as a docent before becoming the university's physical chemistry head in 1912. After leaving Uppsala in 1949, Svedberg was in charge of the Gustaf Werner Institute until 1967. Apart from his 1926 Nobel Prize, Svedberg was named a Foreign Member of the Royal Society in 1944 and became part of the National Academy of Sciences in 1945.

Theodor Svedberg (30. august 1884 – 25. veebruar 1971) oli rootsi keemik, Nobeli auhinna laureaat.

Ta tõestas katseliselt Albert Einsteini ja Marian Smoluchowski loodud Browni liikumise teooria ning leiutas ultratsentrifuugi, mida kasutas proteiinide üksteisest eraldamiseks. Ta andis kaaluka panuse valkude füüsika ja keemia arengusse, näiteks tegeles ta molekulide mõõtmete ja kuju väljaselgitamise ja elektroforeesiga. 1926. aastal pälvis ta Nobeli keemiaauhinna kolloidide uurimise eest.

Ta lõpetas 1907. aastal Uppsala ülikooli ja töötas aastakümneid sealsamas. 1949. aastast oli ta tuumakeemiaga tegeleva G. Verneri instituudi direktor.

Theodor (The) Svedberg (30. elokuuta 1884 Valbo – 25. helmikuuta 1971 Kopparberg) oli ruotsalainen kemisti, joka sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1926 kolloidien tutkimisesta. Hänen tutkimuksensa tukivat Albert Einsteinin ja Marian Smoluchowskin näkemystä Brownin liikkeestä. Svedberg kehitti ultrasentrifugin ja osoitti sen käyttökelpoisuuden proteiinien erottamiseen toisistaan.

Sedimentaationopeuden yksikkö svedberg (tunnus S, 1 S vastaa 10⁻¹² sekuntia) on nimetty Theodor Svedbergin mukaan.

Theodor Svedberg, känd som The Svedberg^{[uttal saknas]}, född 30 augusti 1884 i Fleräng, Valbo socken, Gävleborgs län, död 26 februari 1971 i Kopparberg, Örebro län, var en svensk kemist, professor, målare och tecknare.

Han var professor i fysikalisk kemi vid Uppsala universitet 1912–1949, föreståndare för Gustaf Werners institut för kärnkemi i Uppsala 1949–1967, och mottog Nobelpriset i kemi 1926 för sina studier av dispersa system med hjälp av sin analytiska ultracentrifug.